Uutta tietoa vuosiloman siirto-oikeudesta sairaustapauksissa

7.7.2016

Vuosilomalaki muuttui huhtikuun alussa. Sen jälkeen työntekijä ei ole voinut neljä viikkoa ylittävän lomaoikeuden osalta siirtää vuosilomaansa ilman kuuden päivän omavastuuaikaa.

Palkansaajakeskusjärjestöjen ja ammattiliittojen rahoittaman EU-edunvalvontaprojektin selvityksen valossa on ilmennyt, että vuosilomalain säännös omavastuupäivistä ei olisi EU-oikeuden mukainen. Näyttää siltä, että maan hallituksen lakimuutos on vastoin EU:n työaikadirektiiviä. EU-tuomioistuin on antanut kolme ennakkopäätöstä, joissa työntekijät ovat saaneet pitää ansaitsemansa 30 kalenteripäivän sekä 22 ja 38,5 työpäivän mittaiset vuosilomansa sairastumisestaan huolimatta. Lainsäädäntö, joka ei mahdollista loman siirtämistä myöhemmäksi, olisi siten työaikadirektiivin vastainen.

Metallityöväenliitto ja teknologiateollisuus eivät päässeet asiasta yhteisymmärrykseen kesäkuussa ja neuvotteluita jatketaan lomakauden päätyttyä, lisäksi Metallin oikeudellinenyksikkö selvittää asiaa syksyllä.

 

 Jos sairastut lomasi jo alettua, toimi näin

Jos sairastut vuosiloman jo alettua ja haluat käyttää sairausloman alle jäävät vuosilomapäivät myöhemmin, esitä viivytyksettä esimiehellesi kirjallinen pyyntö (esim. sähköposti) vuosilomasi siirrosta. Siirtoa voit pyytää vain ilmoitushetkestä eteenpäin ja niiltä päiviltä joilta sinulla on luotettava selvitys työkyvyttömyydestäsi  (terveydenhuollon ammattilaisen todistus työkyvyttömyydestä).

Mikäli työnantajasi ei suostuisi pyyntöösi ja vetoaisi laissa mainittuihin karenssipäiviin, ilmoita kirjallisesti, ettet hyväksy karenssia. Ota tämän jälkeen yhteyttä pääluottamusmieheen.

Kun liiton käymät neuvottelut on saatu lomakauden jälkeen päätökseen, tiedotetaan neuvotteluiden lopputulemasta lisää. Mikäli käy niin, että karenssi päivät säilyvät, silloin sairausajan lomapäiviä ei voi pitää myöhemmin.